Jäniksen vuosi

Kirjailija Arto Paasilinna
Kirja Jäniksen vuosi
Sivumäärä 182
Painovuosi 1975 (1990)
Kustantaja Wsoy
Kirjallisuuden laji kaunokirjallisuus

Takakannen tarina

"Vatanen säntäsi pankista kadulle. Hän lähti juoksemaan jalkakäytävää pitkin niin nopeasti kuin suinkin kintuistaan pääsi. Vastaantulijat jäivät ällistyneinä katsomaan miestä, joka pötki pakoon pankista kädessään kori, josta pilkistivät esiin pienet jäniksenkorvat."

Parasta Paasilinnaa! Miehen ja jäniksen uskomaton pakoseikkailu ruuhka-Suomen ansoista ulos luontoon, vapauteen ja todellisiin urotöihin. Tuhannen mehevän naurun kirja, jonka pohjalta Risto Jarva teki menestyselokuvan.

Arvosteluni

Aktiivinen kirjojen lukeminen on hieman kärsinyt tänä syksynä, kun aikaa ja intoa ei ole oikein riittänyt lukuinnon ylläpitämiseen. Jäniksen vuotta aloitin lukemaan jo elokuussa, mutta sain sen vasta hiljattain luettua, sillä aikaa ei vain meinannut millään olla. Hidas lukutahti ei tosiaankaan ollut kuitenkaan sidoksissa kirjan hankalalukuisuuteen, pituuteen saatika tylsyyteen, sillä teos oli päin vastoin hyvin helppo- ja kevytlukuinen kunhan vain pääsi vauhtiin. Tekstiä oli oikein helppo ymmärtää ja juonesta sai hyvin kiinni - tykkäsin! Itseänikin hieman ihmetyttää, kuinka saatoinkaan saada noin viihdyttävän kirjan lukemisen kestämään näin kauan... :D

Jäniksen vuosi kertoo tarinaa helsinkiläisestä toimittaja Vatasesta, joka on lopen kyllästynyt työhönsä ja kaupunkilaiselämän tuomiin rutiineihin. Matkalla takaisin kotiin eräältä työmatkalta palatessa auto törmää jänikseen. Vatanen pysäyttää ajoneuvon, ja pyydystää pienen pelokkaan jäniksenpoikasen omiin hoiviinsa. Yhtäkkiä paluu takaisin kotimatkalle tuntuu vastenmieliseltä ajatukselta, ja hetken mielijohteesta työkaveri autoineen saa jatkaa kotimatkaa yksikseen. Vatanen pakenee arkea, ja loukkaantunut jäniksen poikanen seuraa luonnollisesti mukana. Tästä alkavat mielenkiintoiset ajat, kaupungin pölyt saadaan karistettua jaloista ja kirjava seikkailu Suomen syrjäseuduille saattaa alkaa.

Paasilinna käyttää tekstissään sopivan kepeää kerrontatapaa, ja kuvailee Vatasta ja hänen elämäänsä koruttomasti mutta kuitenkin jollain tavalla kiehtovasti. Tarinaan on ujutettu mukavasti huumoria, joka sai hymyn kohoamaan huulilleni useampaan otteeseen sitä lukiessani. Tarina oli myös jännittävä, ja siihen oli helppo eläytyä ja samaistua. Kertomuksesta ja juonesta sai kiinni, ja sen kulussa pysyi hyvin mukana.

Suosittelen lukemaan Jäniksen vuoden, jos arjesta irtaantuminen ja pikkulukeminen kiinnostaa. Jäniksen vuosi voi toimia hyvin joko pienenä välipalana raskaampien teosten lomassa, tai ihan yksittäisenä pikalukemisena. Jäniksen vuosi on oikein oivallinen teos, joka sisältää paljon ajatuksia ja pieniä mielenkiintoa lisääviä asioita. Suosittelen kirjaa niin nuoremmille kuin vanhemmillekin lukijoille.

Työmiehen vaimo

Kirjailija Minna Canth
Kirja Työmiehen vaimo
Sivumäärä
Painovuosi ? (1885)
Kustantaja Wsoy
Kirjallisuuden laji näytelmä, klassikko

Takakannen tarina

Minna Canth (1844-97) eli 1880-luvulla ohjelmallisen realismin aikaa. Hän nosti esiin naisen turvattoman aseman, työläisten köyhyyden sekä juoppouden. Työmiehen vaimo ja Kovan onnen lapsia ovat näytteitä Minna Canthin yhteiskunnallisista näytelmistä.

Työmiehen vaimo (1885) kertoo ahkeran Johannan ja hänen hulttiomiehensä Riston tarinan. Kiinnostavimmaksi henkilöksi kohoaa mustalaistyttö Homsantuu, joka ei suostu yhteiskunnan tuomittavaksi. Työmiehen vaimo on ensimmäinen kaupunkilaistyöläisistä kertova näytelmämme. Se on Canthin läpimurtoteos.

Arvosteluni

Luin Työmiehen vaimon jo aiemmin koulussa, mutta en tuolloin ehtinyt ottaa kirjasta tarvittavia tietoja ylös bloggausta varten jolloin kirja jäi näiltä osin hieman unholaan. Nyt päätin kuitenkin kirjoittaa myös tästä teoksesta jonkinlaista valaistusta.

Työmiehen vaimo edustaa perinteikästä realismin aikakautta, ja on yksi Canthin tunnetuimmista teoksista. Kirja kertoo tarinan nuoresta ja kauniista Johannasta, joka eksyy hyväuskoisena huonoihin naimisiin Riston kanssa. Risto käyttää aviomiehen oikeutta Johannan rahoihin ja käyttää kaiken omaisuuden juopotteluun. Kaikenlisäksi Risto on erittäin petturillinen, eikä välitä edes nälkäkuoleman partaalla kituvasta lapsestaan. Tarina päättyy onnettomasti Johannan lopulta kuollessa.

Mielestäni Työmiehen vaimo oli alkuun hieman hankalalukuinen, sillä tarina oli rakennettu vuoropuheluksi, näytelmän muotoon. Kun vauhtiin kuitenkin pääsi, alkoi lukeminenkin sujua ongelmattomammin. Kirja oli ensimmäinen lukemani näytelmä, eikä tähän muotoon kirjoitetusta tekstistä jäänyt ollenkaan paha maku suuhun. Mielestäni tarina oli ehkä kuitenkin hieman tylsästi kerrottu, minkä takia Työmiehen vaimo ei ennättänyt suosikkieni joukkoon.

Rakkautta borealis

Kirjailija Kira Poutanen

Kirja Rakkautta borealis

Sivumäärä 149 sivua

Painovuosi 2012

Kustantaja Wsoy

Kirjallisuuden laji nuorten aikuisten kirjallisuus

Takakannen tarina

Muistilista häitä varten:

1. Valitse hääpukujen TOP55
2. Valitse häiden teema: 50-luvun glamour, Barbie ja Ken vai Keijuhäät?
3. Keksi, miten saat Ericin kosimaan.

Lara ja Eric ovat sopineet, ettei naimisiinmenosta toistaiseksi puhuta. Onneksi unelmahäistä voi sentään haaveilla. Lara vie Ericin revontulien räiskeeseen, ja lentokoneessa hän jo listaakin tapoja, joilla saisi Lapin lumoon langenneen miehen kosimaan.
     Vaan Ericin sydän ei ota sulaakseen. Lohdukseen Lara löytää itsestään oivan eräoppaan. Homma lähtee villalapasesta viimeistään, kun hän saa lämmittäjäkseen itsensä joulupukin!

Rakkautta borealis tarjoilee kinoksittain kommelluksia ja koomisia väärinkäsityksiä, joita Lara saa aikaan kaikessa luontevuudessaan vain olemalla ihanan hömppä, oma itsensä.

Arvosteluni

Vaihteeksi vähän kevyempää romaania, heh! Rakkautta borealis kuuluu samaan sarjaan kuin aiemmin blogissa esittelemäni Rakkautta al dente. Kirja oli sellaista mukavaa ja nopealukuista "hömppäkirjallisuutta", kevyttä lukemista vaihteluksi noiden raskaampien teosten rinnalle.

Laran hölmöilyt viihdyttivät iltapäivääni jälleen muutamien tuntien verran, ja huumorintäyteistä ja kommellusrikasta tekstiä oli mukava lukea. Kirjoittajalla on selkeästi ollut pilkettä silmäkulmassa tätä teosta rustaillessaan! Päähenkilö Lara on ihan toivoton häseltäjä ja tunaroija - hänen miestään Ericiä käy melkein sääliksi kun toinen on koko ajan hästäämässä ja sekoittamassa asioita.

Välillä lukijaan osui epätoivon tunne Laran aivan mahdottoman järjestelytarpeen ja sekoilun takia. Koko Lapin matka oli täynnä sekaannuksia ja väärinkäsityksiä, mutta onneksi tälläkin tarinalla oli oikein onnellinen loppu.

***

Yritän kiskoa porontaljaa tiukemmin päälleni ja keskittyä ajattelemaan kaikkia niitä onnellisia pareja, jotka ovat viettäneet tässä huoneessa hääyönsä. Tila on varmasti täynnä positiivista energiaa. Riittää että imen sen sisääni ja annan sitten sydämeni puhua Ericille avoimesti ja suoraan.

"Oliko ne poropallukat hyviä?" sanon sitten.

No jaa, pystyisin kyllä varmasti parempaankin keskustelunavaukseen, mutta tällä on nyt mentävä.

Juokse poika juokse

Kirjailija Nicky Cruz

Kirja Juokse poika juokse

Sivumäärä 356 sivua

Painovuosi 1970 (1987)

Kustantaja Karisto Oy

Kirjallisuuden laji klassikot, uskonnollinen kirjallisuus (?)

Takakannen tarina

"Oli lukija kristillismielinen tai ei, kannattaa tutustua Nicky Cruzin tarinaan. Se on kappale meidän aikamme historiaa."  

-Risto Tuominen  Eteenpäin 1970

"Kirjalla on merkitystä ei vain järkyttävänä raporttina, vaan myös rohkaisevana sanomana sille maailmalle, joka on huolestunut nuorison rikollisuudesta ja huumausaineiden käytöstä."  

-Arvo Kippola  Itä-Häme 1970

"Nicky Cruzin tarina on ainutlaatuinen, siinä on murhenäytelmän, väkivallan ja seikkailun aineksia - ja sen lisäksi kaikkein vaikuttavimpana osana Jeesuksen Kristuksen evankeliumin vapauttava voima." 

-Billy Graham

"Nähdäkseni kirjan sanoma voisi olla siinä, että se havahduttaa meitä myös omassa tilanteessamme näkemään rakkauden puutteen ja yrittämään löytää muotoja rakkauden lisäämiseksi keskellemme, antamaan ja vastaanottamaan inhimillistä rakkautta ja uskomaan syyllisyyttämme ja pahuuttamme sovittavaan jumalalliseen rakkauteen." 

-Heikki Tervonen  Kotimaa 1972

Arvosteluni

Juokse poika juokse on mykistävä teos, ja herätti enemmän ajatuksia kuin mikään muu kirja pitkiin aikoihin. Uskaltaisinpa jopa väittää, että Nicky Cruzin omaelämänkerrallinen romaani on paras ja sykähdyttävin lukukokemukseni koskaan tähän mennessä.

Kirjan takakansi ei juurikaan avannut tapahtumia, minkä takia mietin viitsisinkö kirjoittaa sitä ylös ollenkaan. Itse juoneen sisälle päästyäni en kuitenkaan katunut kertaakaan kirjan avaamista. Vaikka lukemisessa kesti minulla tavallista kauemmin, ei se tuntunut missään vaiheessa pakkopullalta. Tämän kirjan halusin lukea rauhassa, eikä kunnollisia lukuhetkiä oikein liiennyt kevätkiireiltä. Tänään luin viimein teoksen loppuun.

Nickyn tarina on äärimmäisen rankka, ja minusta on upeaa miten hän itse on elämäntarinansa kirjaksi kirjoittamalla jakanut sen lukuisien muiden ihmisten kanssa. Uskon, että selviytymistarina epäinhimillisistä jengioloista ja raaoista murhista ja tappeluista raamattukouluun ja Jumalan sanansaattajaksi on auttanut ja tuonut lohtua edes muutamalle näiden asioiden kanssa jollain tavalla painiville.

Jos tarinaa ajattelee pelkästään kirjana ja juonikokonaisuutena, ei teokseen pety siltikään. Tietysti tarinan "todellisuus" vaikuttaa mielenkiintoa nostavasti lukukokemukseen, mutta tuon ajan kirjallisuudeksi tarina on hyvin tunteita herättävä ilman taustatietojakin. Monta kertaa Nicky joutui hankaluuksiin, mutta loppua kohden hänen elämänsä päätyi oikeille linjoille. Nickyn tarinalla oli lukijan mielenrauhan säilyttämiseksi onneksi onnellinen loppu.

Juokse poika juokse on kirja, joka jokaisen tulisi lukea uskonnollisuudesta riippumatta.

***

Jälleen kerran me marssimme pienen kylän halki takaisin kotiin. Isä kiskoi minua perässään.

"Senkin saastainen valehtelija", hän sähisi minulle kodin edessä. Hän kohotti kätensä lyödäkseen, mutta minä livahdin syrjään ja juoksin alas polkua.

"Tuo on oikein! Juokse, poika, juokse!" isä huusi. "Kyllä sinä tulet kotiin. Ja kun palaat, selkäsauna odottaa."

Minä palasin kotiin. Mutta vasta kolme päivää myöhemmin. Poliisi otti minut kiinni, kun kävelin tiellä kohti sisäsaaren vuoristoa. Kerjäsin poliiseja päästämään minut, mutta he palauttivat minut isälle. Ja hän piti lupauksensa.

Precious - harlemilaistytön tarina

Kirjailija Sapphire

Kirja Precious - harlemilaistytön tarina

Sivumäärä 174 sivua

Painovuosi 1996 (2010)

Kustantaja LIKE

Kirjallisuuden laji nuorten aikuisten kirjallisuus

Takakannen tarina

Precious Jones on 16-vuotias harlemilaistyttö, jonka perhe-elääm on karua: isä raiskaa ja äiti pahoinpitelee. Jo toista lasta isälleen odottava Precious ei ole koulussa oppinut lukemaan eikä kirjoittamaan. Ei ihme, että hän tuntee olevansa näkymätön maailman silmissä. Kun Precious ryhtyy uuden opettajan rohkaisemana opettelemaan lukemista ja kirjoittamista, hänen elämänsä muuttuu tyystin.

Arvosteluni

Kirja käsitteli aika rankkaa aihetta kaunistelemattomasti ja suorasti. Lukukokemuksena Preciousin tarina oli aika tyhjentävä, ja siitä tuntuu nyt olevan melko hankala kirjoittaa mitään järkevää arvostelua. 

Tarina oli kamala ja silti kuitenkin jollain tavalla ihana ja toivon täyttämä. Precious on joutunut kokemaan niin kammottavia asioita, että tuntuu ihan hirveältä ajatella sellaista tapahtuvan ihan oikeastikin jossain. Kuitenkin kertomus on kaunis, ja loppuvaiheessa taisi kyynelkin vierähtää silmäkulmaan.

Pahoitteluni, mutta tästä teoksesta en kertakaikkiaan saa enempää räävittyä kokoon. Jos et pelkää elämän raskaita puolia suorasukaisesti käsittelevää tekstiä ja haluat tietää kirjasta enemmän, kannattaa Precious lukea ehdottomasti itse. 

that's when i feel alive

sininen taivas allaan sininen meri

meressä tuhannet siniset kuohut

niitä katsellessani

tunnen olevani elossa

***

kellotornin huipulla hyräilevä huuhkaja

seison torin laidalla

katselen

katselen sitä

siipiään, sulkiaan

terävin silmin

tunnen jotain

jotain suurta

kääntyessäni ympäri

katukiveyksen rosoisen pinnan

hengitys hiipii sisääni

kellotornin huipulla istuu hyräilevä huuhkaja

***

seinät, vihaiset seinät

katsovat minuun

kaatuvat

päälleni

silmissään synkkyys

sade

viha

tuska

istun kaiteella

tunnen olevani elossa

Eikä yksikään pelastunut

Kirjailija Agatha Christie
Kirja Eikä yksikään pelastunut
Sivumäärä 264
Painovuosi 2009
Kustantaja Wsoy
Kirjallisuuden laji dekkari, rikoskirjallisuus

Takakannen tarina

"Saaressa oli jotain maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikukvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voisi palata."

Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa.

Agatha Christie (1890-1976) on perinteisen palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom. 1940) on hänen tunnetuin teoksensa.

Arvosteluni

Mielessäni on jo pitkään ollut ajatus siitä, että tämä kirja on pakko lukea jossain vaiheessa! Ensimmäisen kerran teoksesta kuulin omalta äidiltäni, joka kertoi joskus nuorena lukeneensa kyseisen kirjan. Juoni kiinnosti heti, mutta sain tutustuttua Kymmeneen pieneen neekeripoikaan vasta nyt - ja kyllä kannatti!

Kuten monissa vanhoissa englanninkielisissä klassikkoromaaneissa, myös tässä osoittautui alkuun ongelmaksi nimien kanssa sekoilu. Monta kertaa piti selata sivuja taaksepäin, jotta pääsi kärryille siitä kuka oli kukin. Loppua kohti henkilöt vähenivät, ja tarina kävi helppolukuisemmaksi. Kun juoneen pääsi mukaan, ei lukemista malttanut enää lopettaa!

Juoni taas - se oli kerrassaan nerokas! Kirjan loppuselvitys, täydellisen rikoksen vaiheiden paljastaminen sai aikaan ahaa-elämyksen. Jännitystä ja tapahtumia ei kirjasta puuttunut, ja muutenkin - olen nyt niin innoissani tästä kirjalöydöstä etten meinaa saada järkevää sanaa suustani. Hatunnosto ja kumarrus Agathan mielikuvitukselle, hän on todella ansainnut tittelinsä dekkarikirjailijoiden kärjessä!

Voin suositella kirjaa kaikille jännityksennälkäisille, murha- ja rikosromaaneista kiinnostuneille. Mikään järjettömän raaka kirjahan ei ole kyseessä, mutta ainakin jos haluat kokea oivaltamisen tunteen loppumetreillä on tämä kirja pakko lukea! Itse tykkäsin seurata kymmenen neekeripojan runoa ja arvuutella sen perusteella mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Alkupuolella runo oli esitetty kokonaisuudessaan, ja pidin tämän aukeaman välissä aina sormea tarinan edistyessä kohti loppuhuipennusta.

Kulkiessaan ohi tulisijan Vera katsahti uunireunuksen yläpuolella olevaan runoon.

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän."

Hän ajatteli itsekseen:

"Se on kauheaa - aivan kuin me tänä iltana..."

Miksi Anthony Marston oli tahtonut kuolla?

Vera ei tahtonut kuolla.

Hän ei voinut kuvitella, että joku tahtoi kuolla...

Kuolema oli muita varten...

***

Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän

vaan yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on kolme heitä nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vieretyksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.